Tässä Toimelan uusin uutiskirje. Toimelassa puhaltaa muutoksen tuulet.
Ajankohtaista
YSTI oli kevään ajan mukana Tampereen kaupungin organisoimassa kokeilussa, jossa hävikkiruokaa tarjottiin kerran viikossa pääasiassa ikäihmisille. Ruoka tuli Tredu Hepolamminkadulta Tampereen Voimiasta. Tredun logistiikkaopiskelijat toivat ruoan YSTI:n tiloille lämpölaatikoissa kouluruokailun päätyttyä ja YSTI:n työntekijät tarjoilivat ruoan....
Täkyn kesäkuu
Täkyn kesäkuu pitää sisällään tekemistä sekä sisällä, että ulkona. Tapaamispaikan oheistoimintoina luvassa on muun muassa ulkoilua, bingoa ja visailua, askartelua ja elokuva-iltaa Hyvinvointiryhmä kokoontuu kesäkuussa kaksi kertaa, ja Lähiluonnon lumoissa - ryhmän merkeissä suunnataan retkelle Kirskaanniemeen. Lisäksi kesäkuussa tehdään kävelyretki...
Toimelan kesäkuu
Toukokuun aikana tapahtui vaikka ja mitä. Pidimme kuun alussa iloisen perhetapahtuman, johon osallistui kymmenen perhettä. Mahtavaa! Toukokuussa hemmottelimme myös ihania vapaaehtoisiamme grillijuhlilla sekä osallistuimme myös Kanjonin koulutalon kevätkarkeloihin toimintapisteenä. Kohtaamisia Kevätkarkeloissa tuli yli 300!
YSTI:n vuosikertomus 2024 ilmestynyt
Vuosi 2024 on nyt kirjoissa ja kansissa. Lue täältä, mitä kaikkea viime vuonna tehtiinkään.
Täkyn toukokuu
Tältä näyttää Täkyn toukokuu!
Toimelan toukokuu
Koulut loppuvat kohta ja kesä lähestyy! Ihanat vapaaehtoisemme ovat vetäneet pajoja ja kohdanneet lapsia. Opiskelijamme Henni on tekemässä vuodenaika taulun Toimelan seinälle. Olemme myös tehneet Toimelaan satukäytävän, johon lapset ovat kirjoittaneet kirja-arvosteluita ja arvosteluiden viereen on piirretty kirjaan sopivia hahmoja ja metsää.