Täkyn elokuu

01.08.2025

Tapaamispaikka Täky palaa takaisin kesätauolta ja ovet avautuvat tiistaina 5.8. klo 15! 

 Elokuussa meiltä löytyy rutkasti tekemistä sekä sisällä, että ulkona. Kohtaamispaikassa on tuttuun tapaan tarjolla aina kahvia ja teetä, sekä mahdollisuus lukea päivän lehti, täyttää ristikkoa tai pelata vaikka lautapelejä. Vaihtuvina ohjeistoimintoina elokuun aukioloissa on muun muassa bingoa, kevyitä ulkoilulenkkejä, makramee-askartelua sekä neulahuovutusta.

Lisäksi elokuun ohjelmistossa on erilaisia retkiä, ryhmiä ja muuta toimintaa, jotka kutsuvat yhteisen tekemisen ja olemisen äärelle: 

Vapaaehtoisemme isännöivät lauantai-aukiolon Toimelassa heti ensimmäisen aukioloviikon päätteeksi 9.8. klo 14-18.

Viikolla 33 Täkyssä on toimintaa poikkeuksellisesti maanantaista torstaihin, sillä maanantaina 11.8. meillä on yhdessä YSTI Ry:n Verkon kanssa varaus Vähäsillan leirikeskukseen Teiskoon klo 10-18 Lisätietoa retkestä ja ilmoittautumisohjeet saat ohjaajilta ensi viikolla!

Vähäsillan lisäksi elokuussa suuntaamme ke 13.8. Kuurosokeiden toimintakeskukselle grilli-iltaan ja kuun lopussa teemme retken Museokeskus Vapriikkiin katsomaan Muinais-DNA -näyttelyä

Lähiluonnon lumoissa -ryhmä jatkuu luontoretkien merkeissä ja syyskauden uutena ryhmänä starttaa Uteliaisuusryhmä. 

 Elokuun loppuhuipennuksena on Täkyn järjestämä ja kaikille avoin Yhdessä Luontoon - retkitapahtuma, joka toteutetaan Hervannan Makkarajärvellä torstaina 28.8. klo 14-18. Retkitapahtuman järjestämistä tukee Pirkanmaan Hyvinvointialue ja tapahtuma on myös osa Hervanta-päivien ohjelmaa. Luontoretkitapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa on mukana Täkyn kävijöitä ja vapaaehtoisia. Pidämme avoimet suunnitteluhetket vielä elokuussa ti 12.8. ja 26.8., tervetuloa mukaan! Lisätietoa itse tapahtumasta jaamme lähiviikkojen aikana.

Ilmoittautumiset elokuun ryhmiin ja retkiin alkavat/jatkuvat viikolta 32 alkaen. 

Nähdään taas elokuussa - olet lämpimästi tervetullut Täkyilemään!