Toimelan helmikuu
Toimelan vuosi käynnistyi vauhdikkaalla tammikuulla. Harrastusryhmät aloittivat toimintansa ja ihanien vapaaehtoisten pitämät pajat ovat keränneet suurta suosiota lasten keskuudessa. Toimelassa ollaan järjestetty mm. useampi askartelu- ja maalauspaja sekä kokkis. Upea tammikuu siis takana! Helmikuun ohjelmassa on luvassa ainakin ystävänpäivädisko perjantaina 13.2, johon ilmoittautuminen käynnissä 2.2-9.2.2026. Viikolla 9 koulut pitävät talviloman ja Toimela on auki myös lomalla poikkeusaukioloin ma-pe klo 11 - 15:45, paitsi keskiviikkona kun olemme retkellä. Lomaviikolla luvassa myös paljon spesiaaliohjelmaa, josta ilmoitamme lähiaikoina.
Muistutuksena Toimelan lasten huoltajille!
Haluamme vielä muistuttaa teitä huoltajia, että Toimela ei ole iltapäiväkerho tai hoitopaikka lapsille. Lapsi voi joutua lähtemään kesken päivän kotiin jos on rikkonut sääntöjä tai jos lapsimäärä on niin suuri että Toimelaan ei voida ottaa enempää lapsia sisälle. Lisäksi Toimela on joinain perjantaina kiinni ja niistä ilmoitamme aina näissä tiedotteissa sekä joka viikon maanantaina viikko-ohjelmassa. Suosittelemme ottamaan tästä tiedotteesta itsellenne muistiin helmikuun poikkeusaukiolot.
Poikkeusaukiolot:
Perjantaina 13.2 Toimela on auki klo 12-15.
Viikolla 9 on talviloma, jolloin olemme auki ma-pe 11-15:45 paitsi keskiviikkona 25.2 teemme retken. Talvilomaviikolla ei ole ryhmiä.
Toimela on kiinni:
perjantaina 6.2 ja 20.2

